BLOGI

Paras vuosi ikinä – vaihtovuosi USA:ssa

Millaista on viettää vaihtovuosi USA:ssa? Saanalle lukuvuosi 2025–2026 vaihto-oppilaana Pennsylvaniassa antoi uuden isäntäperheen, ystäviä ympäri maailmaa, mahdollisuuden elää high school -arkea ja unohtumattomia kokemuksia. Tässä blogissa Saana kertoo, millaista elämä vaihto-oppilaana USA:ssa todella oli ja miksi vaihtovuodesta tuli hänen elämänsä paras vuosi.

Moikka, olen Saana ja olin vaihto-oppilaana USA:ssa lukuvuonna 2025-2026. Kun mietin vaihtovuottani nyt jälkeenpäin, yksi ajatus nousee ylitse muiden: se oli ehdottomasti elämäni paras vuosi!

Olin haaveillut vaihto-oppilaaksi lähtemisestä jo pitkään. Se oli tuntunut aina todella mielenkiintoiselta, mutta toki jännitti jättää perhe ja kaverit Suomeen. Täällä kaikki kuitenkin oli odottamassa, kun palasin. Ennen lähtöä seurasin muiden vaihtareiden kokemuksia netistä, mutta en silti voinut kuvitella, kuinka paljon vuosi lopulta antaisi minulle.

Pienestä kylästä tuli koti

Asuin noin 2 000 asukkaan pikkukylässä Pennsylvanian osavaltiossa. Ennen lähtöä vähän jännitti, riittäisikö siellä tekemistä, kun olin tottunut asumaan Tampereella. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi.

Pienessä yhteisössä ihmiset tunsivat toisensa, ja mut otettiin nopeasti mukaan porukkaan. Kun opin tuntemaan kyläläisiä, alkoi tuntua siltä, että olin oikeasti osa yhteisöä. Lähellä oli myös suurempia kaupunkeja, joissa kävimme kavereiden kanssa shoppailemassa ja viettämässä aikaa.

Koska meidän kylässä, kuten USA:ssa yleisestikin ei juurikaan ole julkista liikennettä, joka paikkaan kuljetaan autolla. Välillä tuntui, että oma liikkuminen on rajoitettua, mutta kyyti kuitenkin järjestyi aina. Menemisiä piti kuitenkin suunnitella eri tavalla kuin mihin olin Suomessa tottunut.

Täydellinen isäntäperhe minulle

Minulla kävi uskomaton tuuri isäntäperheen kanssa. Samanikäisestä host-siskostani tuli vuoden aikana minulle kuin oikea sisko. Hänen kauttaan tutustuin myös moniin uusiin ystäviin.

Host-vanhempani olivat todella lämpimiä ja välittäviä. He ehdottivat aktiivisesti yhteistä tekemistä ja halusivat näyttää minulle erilaisia paikkoja. Vaihtovuoden aikana pääsin kokemaan ja näkemään valtavasti, koska päätin sanoa lähes kaikkeen tekemiseen ”kyllä”. Se onkin yksi parhaista vinkeistä, jonka sain ennen lähtöä, ja jonka voin välittää eteenpäin vaihtoon lähteville.

Söimme usein yhdessä kotona, koska host-isäni rakasti kokkaamista, mutta ehdin myös vaihdon aikana kokeilemaan kaikki perusjenkki ravintolat. Kävin myös yhdessä isäntäperheen kanssa kirkossa, koska se kuului heidän tapoihinsa.

Perhe oli myös kiinnostunut Suomesta. Keskustelimme suomalaisesta kulttuurista, historiasta ja tavoista, ja katsoimme yhdessä esimerkiksi Euroviisuja. Vuoden lopussa he jo suunnittelivat matkaa Suomeen.

Meidän välillä kommunikaatio toimi todella hyvin. Jos jokin asia aiheutti pienen väärinkäsityksen, siitä puhuttiin avoimesti, eikä varsinaisia ongelmia koskaan ehtinyt syntyä. Vaihtoon lähteville antaisinkin sellaisen vinkin, että kannattaa puhua ja kysyä asioita mahdollisimman paljon, vaikka kielitaito ei vielä tuntuisi täydelliseltä. Avoin kommunikaatio ehkäisee väärinymmärryksiä ja helpottaa arkea todella paljon.

Amerikkalainen koulu yllätti positiivisesti

Koulu oli hyvin erilainen kuin Suomessa. Opettajat olivat todella helposti lähestyttäviä ja halusivat aidosti tutustua oppilaisiin. Aluksi se tuntui vähän erikoiselta, mutta siihen tottui nopeasti.

Pidin myös siitä, että sain valita suurimman osan kursseistani itse. Erityisesti US Government -kurssilla opin paljon uutta sanastoa.

Koska kouluni oli pieni, yhteishenki oli aivan mahtava. Kaikki tunsivat toisensa, eri ikäiset viettivät aikaa yhdessä ja koulun tapahtumiin osallistui lähes koko koulu.

Urheilujoukkueiden peleissä tunnelma oli uskomaton. Meidän koulussa ei ollut amerikkalaista jalkapallojoukkuetta, mutta esimerkiksi jalkapallo- ja koripallopeleissä koko koulu oli kannustamassa omiaan. Olin kuullut, että urheilu on iso osa amerikkalaista koulukulttuuria, mutta vasta paikan päällä ymmärsin, mitä se oikeasti tarkoittaa.

Harrastuksista uusia ystäviä

Vaihtovuoden aikana pelasin koulun koripallojoukkueessa ja olin mukana partiossa yhdessä host-siskoni kanssa. Partiossa pääsimme esimerkiksi retkeilemään, zipline-radoille ja tekemään vapaaehtoistyötä yhteisön hyväksi.

Vapaa-ajalla vietin paljon aikaa kavereiden kanssa, kävimme shoppailemassa, elokuvissa ja järjestimme lautapeli-iltoja. Kaveripiirini muodostui pääasiassa paikallisista nuorista, mutta mun koulussa oli myös toinen vaihto-oppilas Espanjasta, jonka kanssa oli mukava jakaa vaihtokokemus.

Näin enemmän kuin olisin osannut odottaa

Vaikka pääasiassa vaihto-oppilasvuosi on normaalia paikallista arkea, pääsin myös matkustamaan paljon. Isäntäperheen kanssa kävin muun muassa Washington D.C.:ssä useamman kerran, New Yorkissa, Philadelphiassa, Pittsburghissa, Ocean Cityssä ja Columbuksessa. Osallistuin myös koulun Senior-matkalle Floridan Orlandoon, missä kävimme Disney Worldissa.

Vaihtovuosi opetti minulle valtavasti

Olen nykyään paljon rohkeampi kuin ennen. Uskallan mennä juttelemaan uusille ihmisille, olen oma-aloitteisempi ja englannin puhuminen ei enää jännitä, vaan tuntuu luonnolliselta.

Kannattaako lähteä vaihto-oppilaaksi USA:han?

Jos joku miettii, kannattaako vaihtoon lähteä, vastaan ehdottomasti kyllä.

Vaihtovuosi antoi minulle enemmän kuin olisin koskaan osannut odottaa. Uusia ystäviä, uuden perheen, unohtumattomia kokemuksia ja paljon itsevarmuutta.

Olen myös todella tyytyväinen siihen, että lähdin vaihtoon UP Globalin kautta. Koko vuoden ajan minulla oli turvallinen olo, sillä tiesin saavani tarvittaessa tukea ja apua. Kaikki sujui järjestelmällisesti, ja olenkin suositellut UP Globalia jo muille vaihtoa suunnitteleville.

Jos mietit vaihtoon lähtemistä, sanon omasta kokemuksestani, että ehdottomasti kannattaa lähteä. Minulle vaihto-oppilasvuosi oli mun elämäni paras vuosi, ja kaikki ne kokemukset tulee kulkemaan mun mukana koko elämän.

Kuvat: Paras vuosi ikinä – vaihtovuosi USA:ssa

Haaveissa vaihtovuosi USA:ssa?

Tutustu UP Globalin USA:n vaihto-oppilasohjelmaan ja ota ensimmäinen askel kohti omaa vaihtovuottasi. Katso vaihto-oppilasohjelmien hinnat ja varaa tapaaminen kanssamme.

Mikäli vaihto-oppilasvuosi USA:ssa kampuksella kiinnostaa, kannattaa käydä lukemassa myös blogi Emelien vaihto-oppilasvuodesta Floridassa.

Lue lisää blogeja

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Ole hyvä ja anna numero joka on suurempi tai yhtä suuri kuin 2000.
(Vaihto-oppilasohjelmasta tai yliopistosta kiinnostuneen syntymävuosi)
Olen*
Olen kiinnostunut*

Varaa aika tapaamiseen