Fly Me To The Moon

Musiikki harrastuksena yksityiskoulussa Musiikin harrastaminen yksityiskoulussa on erilainen kokemus kuin Suomen kouluissa, sillä täällä keskitytään enemmän soittamiseen. Olen päässyt soittamaan bassoa yleisön edessä ja ja olen voinut keskittyä enemmän omaan soittimeen. Täällä on musiikkituntien lisäksi myös bänditoimintaa joka torstai, jolloin bändi kokoontuu ja harjoittelee kappaleita tulevia konsertteja varten. Tämän lisäksi olen myös Stage Band-clubissa, joka […]

Vaihtovuoden kohokohtia

Elämää vaihto-oppilaana High Schoolissa Ensinnäkin ihan tähän alkuun haluan sanoa, että oli kyllä ehdottomasti elämäni parhaimpia päätöksiä lähteä vaihtoon! Oon sopeutunut heti alusta alkaen yhdysvaltalaiseen kulttuuriin erinomaisesti. Missään vaiheessa ei ole varsinaista koti-ikävää tullut, mutta on toki tiettyjä suomalaisia asioita kaipaan, kuten ruisleipää, kavereita ja perhettä. Mielestäni High School tuntuu hieman enemmän ylä-asteelta kuin lukiolta. […]

Yliopistojen eri sarjatasot

Yliopistosarjat ja divisioonat Monille yliopistojen eri sarjat ja divisioonat voivat olla hieman epäselviä, sillä sarjoja on useita ja sarjojen sekä divisioonien sisällä tasoerot vaihtelevat. Tämän lisäksi joukkueet voivat kilpailla toisiaan vastaan sarjasta/divisioonasta riippumatta. Sarjan ja divisioonan valitseminen ei kuitenkaan ole ainut kriteeri koulun valinnassa ja meidän tehtävämme onkin auttaa sinua löytämään paras vaihtoehto monelta eri […]

Sopeutuminen isäntäperheeseen

Elämää Whistlerin alppikylässä Moikka! Mun nimeni on Lina ja olen vaihdossa Whistler nimisessä alppikylässä Kanadassa Kalliovuorilla. Olen 17-vuotias ja käyn täällä koulua 12. vuosikurssilla. Asun vaihtovuoden ajan isäntäperheessä johon kuuluu äiti, isä ja kolme lasta. Hostvanhempien lapset ovat toki jo niin vanhoja, että asuvat omillaan, mutta he käyvät usein kotona. Perheessä on myös toinen vaihto-oppilas. […]

Meet Your Schools -virtuaalitapahtuma

Vaihto-oppilavuosi yksityiskoulussa, Yksityiskoulun kampus

Mikä on Meet Your Schools ja miksi siihen kannattaa osallistua? ”Tutustuminen kouluihin ja heidän edustajiinsa oli todella tärkeää, sanoisin, että jopa kaikista tärkeintä. Tutustumisen kautta koulusta saa kokonaiskuvan ja hieman ymmärrystä siitä, minkälaista olisi opiskella ja asua kyseisellä koululla. Kaikilla opiskelijoilla on aina oma tarkoituksensa ulkomaille vaihtoon lähtemiseen ja tutustumisen kautta pystyy itse vertailemaan, että […]

Jouluperinteet maailmalla

Merry Christmas – Joyeux Noel, Feliz Navidad, Frohe Weihnachten Joulun vietto kulminoituu useissa maissa erilaisten perinteiden, ruuan ja lahjojen ympärille. Nämä perinteet kuitenkin vaihtelevat maittain, minkä takia on hyvä tehdä pieni katsaus eri maiden jouluperinteisiin ja perinneruokiin. Yllätyksenä ei varmasti tule se, että lanttulaatikkoa ei löydy perinteisestä joulupöydästä kovinkaan monessa maassa.   Weihnachten – Jouluperinteet […]

Vaihtarina Vermontissa

UP:n Brändilähettiläs Matleena viettää vaihtovuottaan Vermontissa Yhdysvalloissa Moikka! Mun nimi on Matleena ja oon vaihdossa Vermontissa Yhdysvalloissa ja käyn koulua Rice Memorial High Schoolissa. Oon 17-vuotias ja lähdin vaihtoon lukion ykkösluokan jälkeen. Pienestä pitäen haaveenani on ollut lähteä vaihtoon Yhdysvaltoihin, joten nyt kun avautui näin hyvä mahdollisuus, päätin lähteä. Vaihtovuosi on totta kai englannin kielen […]

Kiitospäivän historia ja perinteet Pohjois-Amerikassa

Happy Thanksgiving! Tiedätkö, mikä on kiitospäivä ja miksi sitä juhlitaan? Yhdysvalloissa vietetään tänään Thanksgiving-juhlaa eli kiitospäivää. Kiitospäivä on Pohjois-Amerikassa kansallinen juhlapäivä, jonka vietto ajoittuu vuosittain Yhdysvalloissa marraskuun neljänteen torstaihin ja Kanadassa lokakuun toiseen maanantaihin. Kiitospäivä on joulun ohella yksi vuoden merkittävimmistä juhlista, jota perheet ja ystävät kokoontuvat viettämään yhdessäolon sekä suurten juhla-aterioiden merkeissä. Vaihto-oppilaana sinullakin […]

Life as an exchange student in Finland

Apple picking and salmiakki Moi! I’m Eleonora and I have been in Finland for two months and a half. I live in a little place called Lieto Asema and go to school in Turku. The nice thing about living in a rather rural region is that we have a big garden with an apple tree, […]

Jääkiekkoa ja opiskelua yksityiskoulussa

Haaveista totta vaihtovuoden aikana Moikka, oon Niklas ja oon vaihdossa Trinity College Schoolissa Kanadassa kaupungissa nimeltä Port Hope. Halusin lähteä vaihtoon, koska haluan oppia englannin kielen kunnolla paikassa, jossa puhutaan englantia, kokea uuden kulttuurin, saada ystäviä ympäri maailmaa, kokea boarding school -elämyksen ja muutenkin opiskelun ulkomailla. Lisäksi jääkiekon pelaaminen ulkomailla on aina kiinnostanut mua. Oon […]

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Ole hyvä ja anna numero joka on suurempi tai yhtä suuri kuin 2000.
(Vaihto-oppilasohjelmasta tai yliopistosta kiinnostuneen syntymävuosi)
Olen*
Olen kiinnostunut*

Tilaa vaihto-oppilasesite

"*" näyttää pakolliset kentät

Olen kiinnostunut seuraavista ohjelmista*
Esitteen tilaaja on?*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ilmainen arviointi yliopisto USA urheilustipendillä

Täytä alla oleva lomake, niin arvioimme mahdollisuuksiasi saada urheilustipendi USA:n yliopistoihin. Kerro meille itsestäsi urheilijana sekä opiskelijana, ja voit jo mainita minkälaisia toiveita tai tavoitteita sinulla on liittyen yliopiston valintaan. Lomakkeen täytön jälkeen otamme sinuun yhteyttä kertoaksemme arviomme urheilustipendimahdollisuuksistasi.

"*" näyttää pakolliset kentät

Opiskelija

Ole hyvä ja anna numero joka on suurempi tai yhtä suuri kuin 1990.

Huoltaja

Varaa aika tapaamiseen