Elämää vaihto-oppilaana High Schoolissa

Ensinnäkin ihan tähän alkuun haluan sanoa, että oli kyllä ehdottomasti elämäni parhaimpia päätöksiä lähteä vaihtoon!

Oon sopeutunut heti alusta alkaen yhdysvaltalaiseen kulttuuriin erinomaisesti. Missään vaiheessa ei ole varsinaista koti-ikävää tullut, mutta on toki tiettyjä suomalaisia asioita kaipaan, kuten ruisleipää, kavereita ja perhettä.

Mielestäni High School tuntuu hieman enemmän ylä-asteelta kuin lukiolta. Toki siihen myös vaikuttaa se, että High Schooliin pääsee pari vuotta aiemmin kuin lukioon. Ainakin meidän High Schoolissa tuntuu olevan paljon tiukempaa sääntöjen osalta kuin suomalaisessa lukiossa. Myös suomalaisen koulutuksen tason näkee siinä että osa kurssien asioista tuntuu helpoilta, mutta opiskelu englanniksi tuo kivan osittaisen haasteen.

Harrastin syyslajina jalkapalloa, jota olen harrastanut koko ikäni. Hyvin pelatun kauden ansiosta paikalliset joukkueet tarjosivat minulle paikkaa joukkueistaan. Päädyin lopulta pelaamaan vuotta vanhempien kilpajoukkueeseen, minkä takia päätin keskittyä jalkapalloon ja kuntosaliin talviurheilujen ajaksi. Olen kuitenkin käynyt kavereiden kanssa katsomassa muiden joukkueiden pelejä, tunnelma High School urheilutapahtumissa on aina katossa! Keväällä aion kokeilla haavipalloa samalla kun jalkapallossa taistellaan osavaltion mestaruudesta ja pääsystä turnaukseen Virginiaan.

Perheen kanssa tultiin heti sen julkistuksesta asti todella hyvin juttuun! Meillä ei ole oikein ikinä tullut erimielisyyksiä, mutta muutaman kerran olemme ymmärtäneet toisiamme hieman ristiin. Toki aina ollaan asioista selvitty puhumalla, ja naurettu niille jälkeenpäin.

Mun tavallinen koulupäivä alkaa kun lähdetään host-siskon kanssa ajamaan 7.25, kun koulu alkaa 7.45. Pidän siitä että täällä koulupäivät alkavat aiemmin ja täten päästään aikaisemmin kotiin. Mun lempiaineita ovat AP US History (college kurssi) ja syyslukukaudella ollut Forensics Science. Koulu lounaalla saa valita useammista pakatuista ruoista mieluisan ja istua kavereiden kanssa ruokalassa, koulun sisäpihalla tai senioreiden omassa oleskelutilassa. Koulu loppuu päivittäin 13.45. Koulusta menen yleensä kotiin tai suoraan kavereille. Mainessa luonto on todella kaunis, joten saatetaan tehdä ulkoaktiviteettejä, urheilla tai ihan vaan hengata. Illalla mulla on yleensä treenit tai menen salille!

Oma isäntäperheeni tykkää panostaa paljon elämyksiin. Koen välillä itseni todella etuoikeutetuksi, kun miettii, missä kaikkialla sitä on tullutkaan käytyä. Ollaan melkein joka toinen viikonloppu jossain menossa. Lempikohteiksi ovat muodostuneet todella upea Boston, jossa ollaan käyty katsomassa paikallisurheilua (Revolution, Celtics, Patriots ja keväällä käydään katsomassa Bruinssin ja Red Soxin kotipelejä) ja off-Broadway musikaaleja. Pääsin käymään myös New Yorkissa, joka oli edelleen yhtä taianomainen kuin muistin! Isoimpina reissuina ovat varmaan olleet Karibian risteily ja Floridan reissu, mistä itseasiassa kirjoittelen tätä viestiä. Disney Magic Kingdom, Hollywood ja Tampa-Oilers NHL peli tekivät vaikutuksen. Kävin myös tutustumassa Amerikan Vallankumouksen historiaan Philadelphiassa ja katsomassa Cavs-76ers NBA pelin, jossa tapasin henkilökohtaisesti Lauri Markkasen! En malta odottaa kevään tulevia reissuja, joihin lukeutuu muun muassa Toronto ja muita New Englandin osavaltioita, joissa ei ole tullut vielä käytyä.

– Max