Elämää uudessa maassa

Alta voit lukea kolmen brändilähettilään esittelyn ja tunnelmat vaihtovuoden ensimmäisiltä viikoilta!

Rosa:

Moi, mun nimi on Rosa ja oon tänä vuonna yks UP:n brändilähettiläistä. Oon vaihdossa West Virginiassa Wheeling nimisessä kaupungissa.

Ensimmäinen viikko on mennyt hyvin! Asun koulun kampuksella ja paikat ovat alkaneet tulla tutuiksi niin kuin myös muut ihmiset. Ekaan viikkoon on mahtunut muun muassa koulun aloittaminen, cross countrya sekä muuta hauskaa ohjelmaa totta kai. Parasta ehdottomasti ovat olleet ihmiset ja kivat aktiviteetit yhdessä!

Anni:

Moi mun nimi on Anni ja oon UP:n brändilähettiläs tänä vuonna. Lähdin Coloradoon heinäkuun lopulla vaihtoon. Matka sujui hyvin, vaikka lennot ja vaihdot olivatkin pitkiä.

Ensimmäinen viikko oli täynnä tekemistä. Tutustuin mun host-siskon kavereihin ja ne esitteli mulle paikkoja. Testailtiin myös heidän kanssaan kaikkia amerikkalaisia herkkuja. Viikonloppuna mentiin asuntovaunuilemaan isäntäperheen kanssa lähellä sijaitsevalle leirintäalueelle. Mun isäntäperhe on mahtava ja ollaan jo tosi läheisiä, vaikka oonkin ollut täällä vasta vähän vajaa pari viikkoa.

Koulu on kanssa alkanu hyvin ja varsinkin mun samaa koulua käyvä host-sisko ja sen kaverit ovat auttaneet mua kaikissa kouluun liittyvissä asioissa.

Iita:

Moi, mun nimi on Iita ja oon yks UP:n brändilähettiläistä tänä vuonna. Vietän mun vaihtovuoden Ohiossa ja saavuin tänne lauantaina 6.8. 🇺🇸

Mun perhe on ollut tosi mukava ja auttavainen. Oon käyny tutustumassa kaupunkiin ja katsomassa miltä mun tuleva koulu näyttää. Oon myös alottanut jalkapallotreenit täällä ja sitä kautta tutustunut jo moniin uusin ihmisiin. Meidän joukkueessa on tosi hyvä yhteishenki!