Wilhemiina, Florida, USA

wilhelmiinaWilhelmiina vietti vaihtovuotensa Floridan auringon alla. Vaikka vuodesta hänelle tarttuikin vaatekaapillinen uusia vaatteita ja kaunis rusketus, kouluun panostamalla myös hänen kielitaitonsa kehittyi huimasti ja uusia ystäviä löytyy nyt ympäri maailmaa.

Mitä jännitit eniten ennen vaihtovuottasi?

Se kuinka sopeudun aivan uuteen ympäristöön uusine ihmisineen oli todella jännittävää ja kuinka loppujen lopuksi tulen selviämään vuodesta paikassa, jossa en ole käynyt ennen ja josta en entuudestaan tunne ketään.

 

Mikä asia koulunkäynnissä erosi eniten Suomesta?

Läksyjä oli todella paljon verrattuna Suomen lukioon, kuten oli myös kokeita, mutta ne eivät olleet niin pitkiä ja laajoja kuin kotona olen tottunut. Kurssijärjestelmää ei ollut, joten samoja aineita opiskeltiin koko vuosi.

Miten vietit koululla vapaa-aikaa? Millaista ohjelmaa koulu teille järjesti?

Arki-illat menivät pitkälti urheilun (cross country, koripallo ja lacrosse) sekä läksyjen parissa. Viikonloppuisin koulu kuskasi meitä ahkerasti lähi kauppakeskukseen, rannalle ja erilaisiin tapahtumiin, jotka järjestettiin Etelä-Floridassa.

Pääsitkö matkustelemaan vuoden aikana? Missä kävit?

Kävin valmentajani perheen kanssa Chicagossa Thanksgiving lomalla, joka oli upea kokemus. Suurkaupunki erosi sekä Floridasta, että Suomesta.

Entäs urheilu, mitä lajeja harrastit vuoden aikana ja miten ne menivät?

Syksylajina harrastin cross countryä eli 5 kilometrin kilpajuoksua, talvella pelasin koripalloa, mikä on ykköslajini ja keväällä lacrossea eli suomeksi haavipalloa. Lacrossen loputtua kävin myös ahkerasti punttisalilla reilun kuukauden ajan.

Mitä vaihtovuosi antoi sinulle?

Kasvoin huimasti ihmisenä, sillä asuminen ilman perhettä ja tuttuja vanhoja kavereita on yllättävän rankkaa sekä erilaista. Puhun englantia paremmin ja olen saanut hirveästi uusia ystäviä ympäri maailmaa. Kokemuksiakin on kertynyt rutkasti ja on paljon muistelemisen arvoisia asioita. Ja tietysti toin mukanani myös vaatekaapillisen uusia vaatteita sekä upean rusketuksen!

Copyright 2019 Universal Players Global. Site by JCO Digital.