Mona, Colorado, USA

monaLentopalloilija Mona Mäkkylä vietti vaihto-oppilasvuotensa kalliovuorten kauneudessa Coloradossa lähes 1800 metrin korkeudessa. Vuoden aikana Mona sai huomata sen amerikkalaisen boarding koulun ”high school spiritin” ja kuinka koko koulusta muodostui hänelle kuin iso perhe.

Milloin ja mistä ajatus vaihtoon lähdöstä tuli?

Ajatus vaihtoon lähdöstä syntyi loppuvuodesta 2011. Olin itse jo asiasta ennestään hieman puhunut, asia jotenkin konkretisoitui kun kaikki muut aloittivat puhumisen pääsykokeista ja kirjoituksista, joita en vielä itse halunnut aloittaa. Siitä se oikeastaan sitten lähti!

Ja miten päädyit Universal Playersiin?

Otettiin ensin yhteyttä muihinkin järjestöihin ja kaikki sanoivat että olimme asian kanssa liian myöhään liikkeellä. Juttelin sitten treeneissä joukkuekaverin kanssa asiasta ja hän kertoi minulle Universal Playersistä, johon tutustuttiin myöhemmin netissä. Jotenkin se kampus asuminen kuulosti ihan mielenkiintoiselta ja tietysti oman lajin harrastuksen mahdollisuus.

Mitä jännitit eniten ennen vuotta?

Varmaan pakkaamista! Tai sitten ehkä sitä, että millainen huonekaveri minulle tulee ja miten koulussa saa kavereita vaikka olinkin jo valmiiksi hyvin sosiaalinen tyyppi. Myös kieli huoletti minua ennen vuotta hieman; pärjäisinkö vieraalla kielellä? Onneksi nämä huolet osoittautuivat turhiksi, sillä sain ensimmäisen viikon jälkeen meksikolaisen huonekaverin, jonka kanssa tultiin todella hyviksi ystäviksi. Vietettiin koululla lähes kaikki aika yhdessä, molemmat rakastettiin vaatteita (huone sen mukainen!), jaettiin kaikki ja ajan myötä kaikki alkoivat kutsumaan meitä sisaruksiksi. Minulla oli ensimmäisten viikkojen aikana eri kämppis, mutta se vaihdettiin jostain syystä. En oikein ajatellut asiaa aluksi, mutta näin jälkikäteen olen todella onnellinen että sain sen meksikolaisen asumaan kanssani.

Miksi Boarding koulu? Sopiko tämä sinulle?

Ajatus perheestä pelotti vähän, sillä jos valitsisin perinteisen vaihtovuoden perheessä niin siinä on aina se riski että hyvä perhe ei osukaan kohdalle. Boarding koulu kokemusta näin jälkikäteen en koskaan vaihtaisi pois. Sain sieltäkin perheen. Yhden ison perheen johon kuuluvat opettajat, oma dormi, muut oppilaat ja koko henkilökunta! Aluksi mietittiin boarding koulu vaihtoehtoa tietysti aika paljon, koska onhan se kuitenkin niin etäinen ja tuntematon asia suomalaisille. Punnitsimme molempien majoitus vaihtoehtoja ja lopulta käytännön asiat voittivat. Boarding koulussa harrastus saisi jatkua, ei olisi mitään kuljetus ongelmia, turvallisuus, ja kaikki toimisi hyvin. Vuoden aikana vietin sitten lomat ja viikonloput kavereiden luona niin pääsin myös näkemään sitä amerikkalaista perhe elämää, best of the both worlds! Vanhemmille boarding vaihtoehto tuntui myös helpommalta. Siinä tuli mukana turvallisuus ja se koko paketti, ei tarvinnut hirveästi miettiä enää asioita kun vuosi alkoi.

Miten viihdyit, opit kieltä ja tutustuit ihmisiin?

Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat vaikeita koska ihmisiä oli niin monesta maasta ja kaikilla eri aksentti niin en oikein ymmärtänyt aina mitä he sanoivat tai pysynyt keskusteluissa mukana. En ehkä tajunnut aluksi kuinka vaikea alku voi olla, mutta sain todella nopeasti kavereita dormista, urheilusta ja ajatus alun vaikeudesta katosi. Kieli tarttui myös nopeasti ja alun jälkeen ei minulla ollut sen kanssa mitään vaikeuksia.

Kerro hieman koulunkäynnistä?

Ensimmäiset puoli vuotta koulussa oli vähän vaikeaa. En ollut tottunut siihen, että läksyt pitää tehdä joka päivä, eihän niitä suomessa vaadittu tekemään! Suomessa myös riittää että saat numeroksi sen kasin tai seiskan mutta jenkeissä se on niitten mielestä jo tosi huono. Olin koulussa seniori ja samoilla tunneilla amerikkalaisten kanssa, joten opettajat vaativat minulta saman kuin heiltä, en saanut helpommin arvosanoja. Koulunkäynti oli siis hyvällä tavalla vaativaa.

Mitä aineita opiskelit?

Vuoden aikana opiskelin englantia, Yhdysvaltojen historiaa, matematiikkaa, valokuvausta, liikuntaa puoli vuotta ja team sciencea toiset puoli vuotta. Valokuvaus oli tosi kiva tunti, aloitettiin kurssi vanhanaikaisilla kuvaus menetelmillä ja puolessa välissä kurssia siirryimme photoshopin käyttöön.

Miltä tuntui study hall?

Alussa opettajat valvoivat study hallia aika tiukasti mutta vuoden edetessä he antoivat meille oppilaille enemmän ja enemmän vastuuta asian kanssa ja keväällä he eivät juurikaan study hallia valvoneet.

Tuliko käytettyä boarding koulun tarjoamia resursseja opiskeluun?

Käytin todella paljon sitä että opettajat olivat aina läsnä. Sitä tulen kaipaamaan täällä Suomessa paljon. Opettajat olivat aina tavoitettavissa ja auttoivat kun vain kysyi. Iso ero oli myös se, että siellä opettajia ihan oikeasti kiinnosti joka ikisen oppilaan koulunkäynti ja auttoivat omatoimisesti myös sen mukaan. Suomessa ei ehkä välitetä niin paljon yksittäisistä oppilaista (eikä siihen ole välttämättä mahdollisuuttakaan). Meillä oli niin pienet luokkakoot niin se mahdollisti yksilöllisen opetuksen. Opettajien kiinnostuksen oppilaita kohtaan näki myös siinä että jos sai huonon numeron jostain niin kyseisen tunnin opettaja tuli juttelemaan asiasta oma aloitteisesti ja huolestuneesti. Boarding koulussa on myös kaverit lähellä ja heistä on apua läksyjen tekemisessä. Tehtiin usein läksyt parin kaverin kanssa tai jos ei osannut jotain niin aina joku osasi sen opettaa.

Miten vietitte koululla vapaa-aikaa?

Vuoden aikana katsottiin paljon leffoja, varsinkin netflixistä, käytiin shoppailemassa, olin kavereilla yötä ja laskettelemassa käytiin paljon. Downtown Colorado Springs tuli myös tutuksi. Hengailtiin siellä aika paljon ja joka perjantai istuskeltiin samassa ravintolassa. Colorado Springs on aika hajaantunut kapunki joka oli tosi erilainen mitä odotin. Siellä ei ollut oikein keskustaa, mutta onhan se kaunis paikka. Kalliovuoret sijaitsevat ihan vieressä ja se on sellainen perus amerikkalainen pikku kaupunki. Lähellä on myös Denver jossa kävin pari kertaa ja tuli nähtyä ne isot pilvenpiirtäjät.

Mieleenpainunein kokemus vuodelta?

Ei minulla ole mitään yhtä yksittäistä kokemusta. Ehkä kokonaisuutena se kuinka koko koulu oli aina niin kannustavainen jokaisessa asiaan esim. peleissä kannustettiin ja koko yhteisö huolehti toisistaan kuten, kun itselläni murtui peukalo niin kaikki tulivat kysymään että miten voivat auttaa. Se ystävällisyys, välittäminen, sosiaalisuus ja se koko kouluhenki huokui paikasta. Siinä on iso ero suomeen!

Oliko kotiinlähtö vaikeaa? Valtasivatko ikävän tunteet mielen?

Olihan se aika vaikeaa. Aina kun katselen vanhoja kuvia vuodesta niin sitä toivoo, että pääsisi takaisin edes hetkeksi. Ihmisiä siellä minulla on tosi ikävä.

Entäs lomilta lähtö Suomesta jenkkeihin?

Olin siis Jouluna suomessa koko loman, koska silloin itselleni tuli sellainen tunne että nyt on pakko päästä kotiin hetkeksi. Oli helpotus (ehkä olisin jättänyt näin jälkeenpäin ajateltuna väliin!) päästä lomalle Suomeen. Vanhemmat pelkäsivät vähän että miten lähtö takaisin Amerikkaan sujuu, mutta hyvin se meni.

Mitä sinulle jäi vuodesta käteen?

Vuodesta jäi käteen sujuva kielitaito ja tuntemus monista muista kulttuureista, ei pelkästään amerikkalaisesta! Opin meksikolaista, korealaista, amerikkalaista ja vaikka mitä eri kulttuureja vuoden aikana. Siellä näki koko kirjon. Sen myötä monenlaiset stereotypiat lähtivät mielestäni ja opin paljon suvaitsevammaksi ihan uudella tavalla. Siellä tuli asioita vastaan joita ei koskaan ole tullut edes ajateltua. Kyllähän myös tuntui siltä että sitä itsenäistyi ja vanhentui todella paljon uuden ympäristön ja uusien kokemuksien myötä.

Viestiä tuleville vaihtareille?

Mun mielestä kannattaa ottaa yhteyttä entisiin vaihtareihin ja kysellä kaikkea mahdollista, ihan tyhmiäkin kysymyksiä. Muistakaa kokeilla mahdollisimman paljon uusia asioita ja ottakaa vuodesta kaikki irti! Älä ikinä sano ei, siellä ollaan vaan kerran.

Muuta?

Kirjoitukset minulla on keväällä ja siitä sitten eteenpäin kohti mahdollisia jatko-opintoja!

Copyright 2019 Universal Players Global. Site by JCO Digital.