UP Globalin kautta vaihto-oppilaaksi Amerikkaan lähtenyt Jennika kertoo oman tarinansa siitä, miten yksi vaihto-oppilasvuosi johti valmistumiseen high schoolista ja stipendiin yliopistoon USA:ssa!

Moikka kaikille täältä aurinkoisesta Penningtonista! (New Jersey, USA)

Mun nimi on Jennika Appelberg ja olen 19- vuotias senior täällä Penningtonin high-schoolissa. Mun unelmana oli aina ollut opiskelu ja jalkapallon pelaaminen Yhdysvalloissa yläasteelta lähtien. Kävin lukion ekan Pohjois-Haagan yhteiskoulun lukion urheilulinjalla ja tällöin aloin myös työskennellä vaihtovuoden asioissa Universal Playersin kanssa. Kaikki alkoi vaan googlaamalla vaihto-oppilasorganisaatioita ja UP popsahti ekana, joten päädyin tälle sivulle ja näin lähetin heille yhteydenottoboxiin viestin kertoen itsestäni ja toiveistani. Muutaman päivän jälkeen he ottivat minuun yhteyttä ja näin alkoi pitkä uniikki matkani!

 

vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players

 

Monien sähköpostien, paperitöiden, jalkapallovideoiden, puheluiden, ja jopa skypettelyn jälkeen, sain iloisia uutisia: The Pennington school halusi minut heidän kouluun pelaamaan jalkapalloa! Pelasin tällöin Espoon Hongassa futista ja edellisellä kaudella samassa joukkueessa pelannut kaverini meni tähän samaan kouluun vuotta aiemmin. Tämä helpotti matkaani merkittävästi valmistautumisen osalta ja sain vastauksia moniin kysymyksiini.

 

 

vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players

 

Minun Pennington vaihtovuosi oli alkamassa ja olin täynnä intoa. Tottakai hieman hermostunut, mutta erittäin innostunut koko asiasta! Muistan vieläkin kuinka järjestin kahdet läksiäiset, sanoin hyvästit parhaille ystävilleni, joukkueelle, koululle, ja tärkeimmälle eli perheelleni. Ja näin oli aika lähteä matkaan. Lensin kaverini kanssa samalla lennolla New Yorkin JFK lentokentälle, missä tapasin ihanan host-perheeni. Vietin noin viikon tämän perheeni kanssa, ennen kuin preseason alkoi. Preseason oli jotain, jota olin odottanut kauan. Olin niin innoissani, että sain tavata uuden joukkueeni ja valmentajani. Olin myös raatanut koko edellisen kauden harjoituksissa, jotta voisin loistaa niin treeneissä kuin peleissä. Ja näin tunsin olevani hyvin valmistautunut.

 

vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal playersvaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal playersvaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players

 

Pre Seasonin jälkeen oli aika aloittaa koulu. Muistan vieläkin kuinka muutin tyttöjen dormiin ja kuinka host siskoni auttoi minua sisustamaan huoneeni kivaksi. Tällöin myös tapasin kaikki tytöt jotka asuivat samassa kerroksessa. Koulu lähti käyntiin mukavasti ja kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja tunsin oloni hyvin tervetulleeksi tähän pennington yhteisöön. Ensimmäisillä viikoilla pystyin jo kertomaan että olin hieman kulttuuri “shokissa”. Kaikki olivat niin erilaista että nyt – vuotta myöhemmin – tuntuu hassulta jopa että tunsin niin. Tuntui kuin Suomi olisi käännetty ylösalaisin! Täällä opiskeltiin, kuunneltiin musiikkia, syötiin, pelattiin ja jopa käyttäydyttiin erilailla. Tähän kaikkeen meni muutama kuukausi tottua, mutta se helpotti etten ollut ainoa uusi “foreigner”. Itse asiassa parhaaksi kaveriksi tuli tyttö joka oli saksalainen. Olemme vieläkin erittäin läheisiä ja pyrimme näkemään mahdollisimman usein.

vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players

 

Kun kouluvuosi meni eteenpäin, opin PALJON englantia, sain uusia ystäviä, kehityin pelaajana – ja tärkeimpänä myös ihmisenä. Opin arvostamaan läheisiä, minusta tuli enemmän itsenäinen, ja opin rahan arvoa. Asuminen kaukana kotoa kasvattaa sinua niin paljon, että se on ihan uskomatonta, ja suosittelen tätä kokemusta kaikille enkä ikinä vaihtaisi sitä mihinkään!

Vuosi oli tulossa loppuun, olin saanut kiinni kuinka kulttuurissa eletään, olin saanut paljon unohtumattomia ystäviä ja kokemuksia joista en halunnut päästää irti. Minun ei onneksi tarvinnut, koska olin yksi onnekkaista ja minulle tarjottiin jatkostipendiä mikäli haluaisin viettää myös senior-vuoteni täällä. Ensin minun täytyi jutella vanhempieni kanssa, mutta he kannattivat opiskelun jatkamista Yhdysvalloissa ja näin otin stipendin vastaan!

 

vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players  vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players

 

 

Luulin että senior-vuosi tulisi olemaan samanlainen kuin junior-vuosi, mutta olin täysin väärässä. Jos en ota huomioon, että muutamat hyvät ystäväni eivät pystyneet jäämään toiseksi vuodeksi, senior-vuosi on ollut koko elämäni paras vuosi koulun kannalta! Minua auttoi merkittävästi se että olin oppinut englantia jo niin paljon, tiesin jo koulun ja kaikki jotka kävivät koulua, olin läheinen valmentajien ja opettajien kanssa sekä sain parhaat ihmiset minun Boarding Hallille. Lisäksi olin tottunut koulunkäyntiin täällä, joten numeroni nousivat! Nyt minulla on kaikki A:ta ja näin pääsin myös “dean’s honor”-listalle. Seniorit saavat myös mahdollisuuden tehdä työharjoittelun meidän viimeisen koulukuukauden ja sain mahtavan tilaisuuden työskennellä täällä eräässä fysioterapia työpaikassa lähellä koulua. Tämä on myös jotain mitä olen aina halunnut opiskella lukion jälkeen, joten on erittäin hienoa nähdä ammattilaisia työssään ja saada jopa mahdollisuuden auttaa heitä tavalla kuin toisella! Kaiken kruunasi se, että sain aivan parhaan roommaten, eli huonetoverin Brasiliasta! Meillä klikkasi  nopeasti jo Pre Seasonilla ja asuminen on aivan mahtavaa hänen kanssaan! Vuoden kohokohdaksi voisin kuitenkin kutsua sitoutumistani pelaamaan jalkapalloa Texasiin ensi syksyksi. Koulun nimi on Wayland Baptist University ja he tarjosivat minulle myös aivan mahtavan stipendin!

 

 

vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players

vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players

 

Minun matkani on ollut aivan mahtava, siihen nähden että aluksi tämän piti vain olla yksi vaihtovuosi jenkeissä! Minun ainoat haasteeni aluksi olivat kielitaito, koulu ja kulttuuri mutta nämä kaikki ratkesivat  suht nopeasti kun opin päivä päivältä enemmän ja enemmän. En voi sanoa liikaa kuinka kiitollinen olen kaikesta siitä mitä minulle on tapahtunut, mitä olen kokenut, mitä olen oppinut, ihmiset joita olen tavannut, kuinka olen itse kasvanut ja kuinka mahtavia tilaisuuksia sain tästä kaikesta. “Yhdestä vaihtovuodesta” tuli kaksi lukiovuotta, valmistuminen ja neljä yliopistovuotta, jotka ovat vielä edessäni! Tilaisuuksia on niin paljon maailmalla, valmiina odottamassa tarttumista niihin!

Voin taata sydämeni pohjasta, että vaihtovuosi ei ole ikinä huono idea, ja et tule ikinä katumaan sitä, vaan päinvastoin!

 

vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players vaihto oppilas vaihto oppilaaksi vaihtovuosi upglobal universal players

 

Haku UP-ohjelmaan kaudelle 2020-2021 on käynnistynyt!  Täytä hakemus tai soita meille 03 222 0606!

Ota yhteyttä ja lähdetään toteuttamaan unelmiesi vaihtovuotta!

 

Kesäterveisin,

UP Globalin tiimi