Let’s get ready for the Journey!

One step closer…. 2015-2016 lukuvuonna ulkomailla opiskelunsa aloittavat nuoret perheineen kokoontuivat Tampereella 24.5.2015. Ohjelmassa oli paljon tärkeää tietoa tulevasta mutta erityisesti mahdollisuus kaikille tavata toisiaan ja tutustua paremmin. Kiitos kaikille paikalla olleille!     Suuri kiitos myös paikalle saapuneille alumni-oppilaille, jotka saapuivat paikalle jakamaan omia kokemuksiaan ja vinkkejään lähtöä vasta valmisteleville. Samalla meille itsellemme jälleen hieno […]

Muodostelmaluistelu siltana kulttuurien välillä

Muodostelmaluistelijat Inka Sirkiä ja Johanna Smalén viettävät vuotta Burlingtonin kaupungissa Ontariossa Kanadassa ja ensimmäiseen puoleen vuoteen on sisältynyt paljon upeita kokemuksia. Molemmat Inka ja Johanna halusivat lähteä opiskelemaan ulkomaille kehittääkseen kielitaitoaan, tavatakseen uusia ihmisiä ja tutustuakseen toiseen kulttuuriin. Ehtona kuitenkin oli, että rakas muodostelmaluistelu harrastus jatkuisi myös vuoden aikana, olivathan molemmat luistelleet jo vuosia Suomessa huippujoukkueissa. […]

Johannan kertomaa boarding koulunsa ratsastusohjelmasta

Elämä täällä Coloradossa on lähtenyt hyvin käyntiin ja paljon uusia kokemuksia saatu! Boarding school -elämä on ollut erilaista ja opettavaista, mutta antoisaa myös. Olen todella iloinen päätöksestäni lähteä tänne, enkä kadu sitä ollenkaan ja voin suositella ehdottomasti lähtemistä kaikille! Minun urheilulajini on ratsastus, joten kerron vähän minkälaisesti hommat täällä päin toimii.         […]

Inkan loma ja ajatuksia jatkosta

Lahjakas viulistimme Inka kirjoitti ajatuksistaan kolmen kuukauden opiskelun jälkeen juuri ennen marraskuun Thanksgiving lomaa boarding-koulusta.   Heipparallaa tää on mahtavaaihanaa-superiacooliajeeeeeee! Mulla on nyt ihan virallisesti LOMA, jee! Tää tuntuu tosi oudolta lähteä parin tunnin päästä täältä kampukselta, enkä mä oo vielä käsittänyt ollenkaan että mulla ei oikeasti tuu olemaan YHTÄÄN läksyjä koko ens viikolla, viulua lukuun ottamatta […]

Tellu kertoo ”talvisia” kuulumisiaan Floridasta

  Cheerleading on niin parasta! Meillä on harkat 3 harkat viikossa ja yleensä 2 matsia. Meillä on ihanat cheerasut ja pompomit. Viime pelissä tehtiin ekan kerran stunting, joka on niin kivaa! Oon flyer eli se tyyppi, joka nostetaan ylös. Ajattelin, että olisin voinut aloittaa cheerkauden jälkeen tanssin koulun tanssiakatemiassa, mutta sain nyt tietää, että mun […]

Ota yhteyttä

"*" indicates required fields

Please enter a number greater than or equal to 2000.
(Vaihto-oppilasohjelmasta tai yliopistosta kiinnostuneen syntymävuosi)
Olen*
Olen kiinnostunut*

Tilaa vaihto-oppilasesite

"*" indicates required fields

Olen kiinnostunut seuraavista ohjelmista*
Esitteen tilaaja on?*
This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Ilmainen arviointi yliopisto USA urheilustipendillä

Täytä alla oleva lomake, niin arvioimme mahdollisuuksiasi saada urheilustipendi USA:n yliopistoihin. Kerro meille itsestäsi urheilijana sekä opiskelijana, ja voit jo mainita minkälaisia toiveita tai tavoitteita sinulla on liittyen yliopiston valintaan. Lomakkeen täytön jälkeen otamme sinuun yhteyttä kertoaksemme arviomme urheilustipendimahdollisuuksistasi.

"*" indicates required fields

Opiskelija

Please enter a number greater than or equal to 1990.

Huoltaja

Varaa aika tapaamiseen