Kalle Seppänen, Texas

Mun nimi on Kalle ja opiskelen tällä hetkellä toista vuotta boarding schoolissa Texasissa. Olen nyt viimeisellä luokalla high schoolissa. Tämä Senior-vuosi verrattuna Junior-vuopteen on paljon helpompi ja vähemmän työläs, joka varmaankin selittyy englannin huomattavalla kehittymisellä. Tänä vuonna olen oikeasti ehtinyt tekemään enemmän kaikenlaista koulun ulkopuolellakin. Meidän koko vuosikurssi on täynnä tosi hauskaa porukkaa, joiden kanssa oon ehtinyt viettää vähän enemmän aikaa ja ollaan oltu enempi koulun ulkopuolella ja käyty Austinin downtownissakin.

Jenkkifutiskausi mun osalta oli tosi hyvä, vaikka joukkueenosalta ei ihan täydellinen. Henkilökohtaisesti oon saanut tosi hyvää palautetta ja paljon kehuja erityisesti hyvästä työmoraalista, joka on pistänyt kaikkien silmään. Eli siis en aina tee asioita lähellekään täydellisesti, mutta pelaan kovaa ja teen töitä, jotta asiat tulisi kuntoon. Valmennus on noteerannut tämän ja antaa nyt jo toisena vuonna paljon vastuuta kentällä ja sen ulkopuolella, mikä sopii mulle kyllä hyvin. Ensimmäinen vuosi tuntu olevan rankka, niin lajin kuin koulunkin parissa mutta nyt toisena vuonna tuntuu, että molemmat sujuvat jo ilman suurempaa hermojen ruuvausta, joten opiskelusta ja pelaamisesta on tullut paljon hauskempaa ja kaikesta nauttii. Kaverit toki auttaa myös kaikessa ja joskus nekin ruikuttaa ihan samalla tavalla enkä ole yksin ihan pihalla eli kaikki saavat täällä haastetta opiskelussa selkeästi!

Copyright 2019 Universal Players Global. Site by JCO Digital.