UNIVERSITY USA

Milloin minun kannattaa aloittaa yliopiston etsintäprosessi?

Ikinä ei ole liian aikaista aloittaa prosessia ja ottaa selvää vaihtoehdoistasi. Mitä aikaisemmin prosessin aloittaa, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on löytää juuri oikea vaihtoehto itsellesi. Monessa lajissa stipendit jaetaan jo useita vuosia aikaisemmin, joten aloitusajankohtaa ei kannata lykätä. Yhdysvaltalaiset urheilijanuoret aloittavat yleensä oman prosessinsa jo 9. luokan alussa. Ei siis kannata odottaa lukiosta valmistumiseen asti, vaan ottaa selvää omista mahdollisuuksista jo etukäteen. Jos kuitenkin näin on päässyt käymään, ota meihin yhteyttä välittömästi ja aloitetaan prosessisi jo tänään!

 

Milloin yliopisto-opinnot Yhdysvalloissa tulee aloittaa?

Yleisesti ottaen koulu tulee aloittaa viimeistään 15kk toisen asteen koulutuksen päättymisestä. Jos käyt toisen asteen koulusi yli kolmessa vuodessa, sinun tulee aloittaa opintosi Yhdysvalloissa saman tien neljännen vuoden jälkeen. Muussa tapauksessa edustusoikeutesi kanssa voi syntyä ongelmia. Kysy meiltä suoraan omasta tilanteestasi, jos et ole varma, milloin viimeinen aloitusmahdollisuutesi yliopistossa on.

 

Miten tutkinto Yhdysvalloissa vertautuu Suomeen?

Yleisesti ottaen urheilijat käyvät bachelor -tutkinnon urheilustipendillä. Tämä vastaa suoraan kandidaatin tutkintoa Suomessa. Suomen Opetusministeriö hyväksyy vain tutkinnot, jotka ovat suoritettu ns. akkreditoidussa oppilaitoksessa. Yhdysvalloista löytyy tuhansia eri yliopistoja ja niiden välillä on suuriakin eroja, joten kannattaa kysyä alan ammattilaisilta apua ennen kuin tekee päätöksiä mihin kouluun lähtee tutkintoansa suorittamaan!

Miten asuminen USA:ssa järjestyy?

Yleensä ensimmäisen vuoden opiskelijat asuvat kampuksella asuntoloissa. Tässä etuna on se, että opiskelija pääsee varmasti ensimmäisenä vuonna helposti kaikkialle kampuksella (harjoitukset, luennot, ruokailut, kirjasto jne.) ja eikä sinun tarvitse huolehtia omasta turvallisuudesta – kaikki asuntolat ovat tarkasti vartioituja kampuspoliisin toimesta. Kampusasunnoissa on harvemmin keittiötä, joten kaikki ruokailu tapahtuu yleensä kampuksella sijaitsevissa ruokaloissa tai urheilujoukkueesi toimesta. Monet muuttavat ensimmäisen vuoden jälkeen omaan asuntoon tai taloon kampuksen ulkopuolelle, mutta hyvin voit myös jatkaa asumista asuntolassa koko opiskeluiden ajan. Meidän avullamme hoidamme kaikki tarpeelliset järjestelyt asunnon suhteen. Neuvomme sinua takuuvuokrassa, asuntolan ja ruokailupaketin valitsemisessa ja monessa muussa käytännön asiassa. Myös koulujen välillä on paljon eroa minkälaisia asumismuotoja ja ruokaloita heiltä kampukselta löytyy.

Minkä tasoinen urheilija pitää olla saadakseen urheilustipendin?

Tähän kysymykseen on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta, sillä tilanne on aina tapauskohtainen. Nyrkkisääntönä voi kuitenkin sanoa seuraavaa: sellaiselle urheilijalle, joka on vakavissaan ollut mukana kilpailutoiminnassa toisen asteen koulutuksen loppuun asti ja omaa hyvän asenteen harjoitteluun, löytyy oman tasonsa mukainen yliopisto USA:sta. Urheilijan ei suinkaan tarvitse olla lajissaan ikäluokkansa huippua. Jos sinua mietityttää mahdollisuutesi ja vaihtoehdot, voit kysyä meiltä lisää sitoutumatta ohjelmaan!

Jos olen käynyt ammattikoulun, voinko hakea opiskelupaikkaa Yhdysvalloista?

Kyllä voit! Lukion lisäksi myös ammattikoulun jälkeen on mahdollista lähteä opiskelemaan yliopistoon Yhdysvaltoihin.

Mitä palvelumaksuumme sisältyy?

Palvelumaksu kattaa henkilökohtaisen tapaamisen ja ammattitaidolla laaditun suunnitelman sopivista kohdekouluista (Game Plan), ohjeistuksen ja avun hakuprosessin jokaisessa vaiheessa, aina lähtövalmisteluista koulupaikan vastaanottamiseen saakka. Ohjelmassamme mukana olevat ja olleet oppilaat ovat tervetulleita UP Globalin alumnitapaamisiin kaikkien muiden opiskelijoidemme kanssa tulevina vuosina. Jos sinulla on kysyttävää meidän ohjelmastamme, kerromme mielellämme lisää!

Onko mahdollista lähteä lyhyemmäksi ajaksi vai tuleeko tutkinto suorittaa loppuun?

On mahdollista lähteä myös lyhyemmäksi ajaksi. Valmentajat pääosin etsivät opiskelija-urheilijoita, jotka suorittavat koko neljän vuoden tutkinnon, mutta lyhyempi aika ei ole stipendin saamiseen esteenä.

Onko yliopistojen välillä suuria eroja?

Kouluja löytyy monia tuhansia, joten on luonnollista että yliopistojen välillä on huomattavia eroja niin urheilullisesti kuin akateemisesti. Tämän vuoksi onkin tärkeää että löydät itsellesi useamman vaihtoehdon, joista pääset valitsemaan itsellesi sopivan yliopisto paikan. Me autamme jokaista asiakastamme henkilökohtaisesti ja jokaiselle urheilijalle tehdään oma Game Plan, minkä avulla pyrimme löytämään täydellisen vaihtoehdon juuri sinulle.

Kannattaa myös pitää mielessä, että koulut aloittavat kilpailemisen urheilijoista jo hyvissä ajoin, koska koulujen välinen kilpailu on kovaa. Osalla kouluilla saattaakin olla paikat täytetty jo vuosia eteenpäin. Tämä on juuri yksi suurimmista syistä, miksi hakuprosessi kannattaa aloittaa mahdollisimman ajoissa!

Millaisia SAT-, ACT- ja TOEFL-kielitestit ovat?

SAT (Scholastic Aptitude Test) on monivalintatesti, jolla amerikkalaiset pyrkivät high schoolinsa lopussa yliopistoon. Puolet testistä on englantia ja puolet matematiikkaa. Verbaaliosuus on vaikeahko, mutta matematiikan osuudesta suomalaiset saavat parhaiten pisteitä, sillä se on lukion perusmatematiikkaa. Testin maksimipistemäärä on 1600. Eri sarjatasoille on eri vaatimukset pistemäärissä.

ACT (American College Testing) on monivalinta testi myös, joka on hyvin samantapainen kuin SAT. Kokeessa testataan matematiikkaa, englantia, mutta myöskin luonnontieteitä. Testissä on myös kirjoitusosuus, mitä ei kuitenkaan velvoiteta tekemään.

TOEFL (Test of English as a Foreign Language) on ulkomaalaisille tarkoitettu monivalintatesti. Koe on pelkästään englannin kieltä ja kielioppia käsittelevä testi.

Kokeissa menestyminen vaatii harjoittelua ja myös useasti useampia testikertoja. Kokeita on tarjolla vain rajoitettu määrä per vuosi, joten jos et ole ajoissa liikkeellä, voi yliopistohaaveesi vaarantua vain sen takia, ettet mahtunut tai ehtinyt tekemään koetta riittävän aikaisin. Meiltä saat kattavan ohjeistuksen kokeisiin rekisteröitymisestä, sekä harjoitustehtäviä.

Mikä on eligibility center?

Eligibility center määrittää urheilijan akateemisen ja urheilullisen edustuskelpoisuuden. Eri sarjoilla on erilainen tapa käsitellä edustuskelpoisuus, mutta autamme sinut läpi tuon prosessin, on sarjataso mikä tahansa. Kun olet rekisteröitynyt Eligibility Centeriin, muut valmentajat voivat tarkistaa tilanteesi sieltä suoraan. Tämä on ehkä prosessin vaativin ja haastavin osuus, joten sen tekemiseen kannattaa varata aikaa reilusti!

Onko mahdollista saada muuta avustusta opiskelumaksuihin kuin urheilustipendi?

Yliopistot Yhdysvalloissa myöntävät myös hyvin paljon stipendejä akateemisesti lahjakkaille urheilijoille ja kansainvälisille opiskelijoille. Akateemiset stipendivaatimukset vaihtelevat koulukohtaisesti, mutta osaamme auttaa sinua löytämään myös mahdolliset akateemiset stipendit.

Myös Kela tukee ulkomailla opiskelevia omien avustustensa kautta. Lisätietoa Kelan tuista saat meidän ohjelman kautta tai Kelan verkkosivuilta.

Mitä jos opiskelen jo yliopistossa tai AMK:ssa Suomessa?

On myös mahdollista lähteä vaihtoon korkeakoulusta Suomesta. Tällöin opiskelijan täytyy ilmoittautua poissaolevaksi suomalaisessa instituutiossa ja suorittaa opintoja Yhdysvaltalaisessa yliopistossa. Myös maisterin opinnot järjestyvät urheilustipendillä, jos opiskelija on valmistunut kanditaatiksi ajallaan. Tämä vaihtoehto on hyvin tapauskohtaista onnistumisen todennäköisyyden suhteen, mutta asiantuntijamme pystyvät kertomaan tästä ennen kuin päätät liittymisestäsi ohjelmaamme.

Joissakin tapauksissa korkeakouluissa jo opiskelevat suomalaiset urheilevat nuoret ovat jopa halutumpia urheilijoita kuin urheilijat, jotka hakevat opiskelupaikkaa toisen asteen jälkeen.

Etkö löytänyt vastausta kysymykseesi? Autamme mielellämme, kysy meiltä lisää täältä tai jätä yhteydenottopyyntö alle!

  • Jätä yhteydenottopyyntö yliopisto-ohjelmasta

Copyright 2019 Universal Players Global. Site by JCO Digital.