UP Alumni Ambassador -esittelyssä: Jere Saranpää
Alumni Ambassadorit ovat entisiä UP:n vaihto-oppilaita, jotka jakavat omia tarinoitaan ja kokemuksiaan sekä parhaita vinkkejään vaihto-oppilastaipaleensa alussa oleville nuorille. Yhden tai useamman vuoden ulkomailla viettäneet Alumni Ambassadorit osallistuvat aktiivisesti UP:n järjestämiin tilaisuuksiin, joissa he sparraavat vaihto-oppilasvuoteensa valmistautuvia nuoria sekä vastaavat vaihdosta kiinnostuneiden kysymyksiin omien kokemustensa pohjalta.
Jokainen UP:n kautta maailmalle lähtevä nuori on automaattisesti osa paitsi oman koulunsa yhteisöä, myös UP:n alumniverkostoa. Kaikki entiset vaihtarimme ovat enemmän kuin tervetulleita mukaan alumnitoimintaan ja vuosittain järjestettävään alumnitapahtumaan, jotka tuovat kansainvälisyydestä kiinnostuneet alumnimme yhteen sekä antavat moniulotteisuutta tulevaisuuden opiskelu- ja työelämään.
Alumni Ambassadoriksi voi hakea kuka tahansa ja milloin tahansa vaihdossa ollut UP:n alumni, jolta löytyy innostusta toimia suunnannäyttäjänä ja jakaa omia kokemuksiaan vaihtoon lähteville nuorille. Alumni Ambassadorit vaihtuvat kausittain. Esittelemme blogissamme kolme kauden 2020-2021 Alumni Ambassadoria, jotka ovat juuri valmistuneet vaihtokouluistaan ja ottavat seuraavia askeleitaan kohti tulevaisuutta.
Jere Saranpää
Amerikkalainen jalkapallo
Texas, USA
Vuonna 2018 USA:n Texasiin lähtenyt Jere tiesi jo varhain, että hän tulisi viettämään vaihdossa kaksi vuotta ja lopulta valmistumaan paikallisesta yksityiskoulusta. Perimmäinen syy vaihtoon lähtemiselle löytyi urheilusta.
– Pienestä pitäen mun haaveena oli lähteä lukioikäisenä ulkomaille opiskelemaan ja mahdollisesti pelaamaan jenkkifutista. Kiinnosti myös päästä näkemään, miten omat halut ja taidot riittävät. Se ajatus on vienyt mua koko ajan eteenpäin, Jere kertoo.
– Jenkkifutis Suomessa ja Jenkeissä on oikeastaan kaksi eri asiaa. Pelin ymmärrys on siellä erilaista. Pelaajat ovat motivoituneita ja jos halutaan menestyä, sen eteen tehdään paljon töitä.
Kauden aikana treenejä oli viisi-kuusi kertaa viikossa, perjantaisin pelattiin. Pelitilanteista Jerellä on paljon hyviä muistoja.
– Sarjassamme pelasi joukkue, jota valmensi NFL-legenda Deion Sanders. Hänen molemmat poikansa pelasivat kyseisessä joukkueessa, ja kohtaamiset pelikentällä ovat jääneet hyvin mieleen. Aina välillä tulee muutenkin muisteltua ja ehkä vähän ikävöityäkin kaikkia kauden aikana koettuja asioita, sillä USA:ssa jenkkifutis oli niin erilaista ja siinä oli täysin oma fiiliksensä.
Dormielämää ja ystävystyminen paikallisen perheen kanssa
Vaihtokokemuksensa aikana Jere panosti urheilun lisäksi myös akateemisuuteen.
– Helppoa treenaamisen ja opiskelun yhdistäminen yksityiskoulussa ei aina ollut, sillä halusin panostaa kouluhommiin. Lähes koko ajan oli tekemistä, eikä tarvinnut miettiä mitä tehdä treenien jälkeen. Työetiikkani kuitenkin harjaantui ja jatkuvaan tekemiseen syntyi hyvä rutiini. Sunnuntaisin pidettiin aina täydellinen lepopäivä opiskelusta ja treenaamisesta, eikä silloin tehty yhtään mitään, Jere nauraa.
Vaikka Jere asui vaihtonsa ajan koulun kampuksella kavereidensa kanssa, kokee hän myös saaneensa USA:sta toisen perheen elämäänsä.
– Erään perheen kaksi alakouluikäistä lasta olivat mun pikkukummipelaajia, ja heidän kauttaan olin paljon tekemisissä koko perheen kanssa. Pidämme edelleen yhteyttä. Kaipaan myös paljon kavereita ja dormielämää.
Kokemus kasvatti ihmisenä
Jere uskoo, että vaihtokokemus on antanut hänelle hyvät eväät tulevaisuutta varten.
– Olen kasvanut paljon ihmisenä näiden kahden vuoden aikana ja saanut lisää luonnetta. Kielitaidosta on paljon hyötyä tulevaisuudessa, se on sanomattakin selvää. Opin tuntemaan omat rajani ja tekemään töitä eri tavalla kuin ennen.
Texasista juuri valmistuneen Jeren kesä kuluu töiden ja jenkkifutiksen pelaamisen parissa hänen kotikaupungissaan Seinäjoella. Vielä ei ole varmaa, palaako Jere syksyllä USA:han yliopisto-opintojen merkeissä vai jatkuuko elämä Suomessa.
Alumni Ambassadorina Jere odottaa sitä, että hän pääsee auttamaan muita nuoria valmistautumaan vaihto-oppilasvuoteen ja jakamaan omia kokemuksiaan.
– Oman vaihtokokemukseni myötä musta itsestäni on tullut paljon rohkeampi ja spontaanimpi, ja uskallan nauttia elämästä enemmän. Vaihtoon lähtemistä ei kannata liikaa miettiä, vaan tarttua tilaisuuteen nyt ja nauttia siitä.
Vaihdon top 3:
- Kiitollisuus siitä, että tuli lähdettyä vaihtoon
- Kaverit
- Laadukas tutkinto
Mikäli haluat kuulla lisää UP:n alumnien kokemuksista, ole meihin yhteydessä. Kurkkaa myös lisää päivityksiä UP:n Facebookista ja Instagramista!
Myös haku kauden 2021-2022 vaihto-ohjelmiin on käynnissä!