Aina välillä on mukava kertoa entisten Universal Playersin oppilaiden eli UP alumnien kuulumisia! Tamperelainen triathlonia harrastava Taru Aitola opiskeli boarding schoolissa Havaijilla kouluvuonna 2013 -2014. Ulkomaan vuoden jälkeen Taru on mm. ollut mukana Universal Playersin uusien oppilaiden orientaatiossa kertomassa omasta kokemuksestaan ja antamassa vinkkejä maailmalle lähteville nuorille. Tänä syksynä Taru suuntasi taas uudestaan Tampereelta maailmalle. Tällä kertaa matkan tarkoituksena oli tutustua Ugandaan pakolaisleirien olosuhteisiin.
Kuinka monta kertaa elämässä minulle tulee aukeamaan mahdollisuus matkata Ugandaan? Tätä kysymystä pohdin viime keväänä ja päädyin siihen tulokseen, ettei näin taida kovinkaan montaa kertaa tulla tapahtumaan. Niinpä päätin osallistua Suomen Pakolaisavun hakuun, jossa etsittiin 10 nuorta eripuolilta Suomea, jotka olisivat valmiina viettämään viikon pakolaisasutusalueella Afrikassa.
Saatuani kuulla, että olin yksi onnekkaista matkalipun lunastajista, ei innostuksellani ollut mitään rajaa. Reissuun liittyvien koulutusviikonloppujen myötä palasin kuitenkin maan pinnalle ja aloin orientoitua valmistautum
aan siihen, mitä kokemus saattaisi pitää sisällään. Aloin hieman jännittää, miten minulta onnistuisi hankkeen tavoitteen toteuttaminen – Meidän nuorten tehtävä tiivistettynä oli tutustua pakolaisten taustoihin, arkeen ja tulevaisuuden haaveisiin sekä hahmottaa, mikä rooli Suomen Pakolaisavulla on heidän tukemisessaan. Tärkeimpänä pointtina se, että jälkeenpäin jakaisimme kokemaamme kouluvierailujen välityksellä, jotta nuoret saisivat uusia näkökulmia vallitsevaan pakolaiskeskusteluun.
Nyt kun matka on jo takanapäin olen erittäin iloinen siitä, että rohkenin tarttua tilaisuuteen. 10 päivää Ugandassa piti sisällään monenlaisia hetkiä: Koskettavinta oli kuulla keski-ikää lähestyvältä Somalinaiselta, kuinka kiitollinen hän oli saavuttamistaan luku- ja englanninkielen taidoista, joihin hän sai leirillä opetusta ensimmäistä kertaa elämässään. Tämän kaltaiset tarinat auttoivat minua ymmärtämään, kuinka minulle itsestään selvä taito saattaa jollekin toiselle olla voimaantumisen edellytys. Aina kaikki keskustelut eivät kuitenkaan olleet näin elämänmyönteisiä vaan joidenkin ihmisten aikaisemmat kokemukset sodan kourissa olivat pysäyttävää kuunneltavaa. Jälkeenpäin mietin itsekseni mistä nämä ihmiset saavat voimaa rakentaa elämänsä uudestaan vieraassa maassa heidän traumoistaan huolimatta. Jossain vaiheessa käsitin, että ilman ulkopuolista tukea se voikin olla mahdotonta.
Kaiken kaikkiaan vierailu pakolaisten arjen keskelle avasi suuresti maailmankuvaani, enkä toivottavasti ihan lähiaikoina tule valittamaan, kun koulun kahviautomaatista loppuu kahvi tai rahaa ei tipukaan uuteen puhelimeen.
Tahdon kiittää Universal Playersia, jonka organisoima vuoteni Havaijilla antoi minulle uskalluksen lähteä uudestaan katsomaan miltä maailma Euroopan rajojen ulkopuolella näyttää. Lisäksi olen erittäin otettu siitä, että he lähtivät mukaan tukemaan vierailemani pakolaisasutusalueen vähävaraisten nuorten kouluttamista.
Terveisin, Taru
