8 syytä lähteä urheilemaan yhdysvaltalaiseen yliopistoon

Miltä kuulostaisi lähteä toisen asteen koulutuksen jälkeen opiskelemaan paikkaan, jossa sinulla olisi mahdollisuus panostaa omaan urheilulajiisi täysillä? Yliopistourheilijat USA:ssa saavat yhdistää lajinsa laadukkaaseen opiskeluun huippuolosuhteissa, vieläpä stipendillä tuettuna. Nämä kahdeksan syytä osoittavat, miksi sinunkin kannattaa harkita yliopistourheilua.

 

1. Urheilun ja opiskelun mutkaton yhdistäminen

USA:n yliopistourheilu on luotu niin, että pystyt yhdistämään korkeakouluopinnot ja urheilun juuri sinulle sopivalla tasolla ilman kompromisseja. Opiskelusi ei tällöin tarvitse kärsiä urheilusta, eikä urheilun tarvitse kärsiä opiskelusta. Yliopistoissa opiskelu on järjestetty niin, ettet joudu koskaan jättämään harjoituksia tai kilpailuja väliin.

 

2. Ammattilaistasoa vastaavat huippuolosuhteet

Yliopistojen olosuhteet ja fasiliteetit ovat huippuluokkaa; monissa kouluissa harjoitus- ja kilpailuolosuhteet vastaavat täysin amerikkalaisten ammattilaissarjojen huippuolosuhteita. Valmentajat, fysioterapeutit, lääkärit, hierojat, psykologit sekä muut toimihenkilöt ovat täyspäiväisiä ammattilaisia, jolloin saat itse keskittyä urheilemiseen ja opiskeluun motivoivassa ympäristössä. Niin harjoittelu- kuin kilpatapahtumat ovat tarkasti mietittyjä; oheisharjoittelut, treeniohjelmat, treeniasut ja -varusteet, fysioterapiat ja ruokailut. Pelit ja kilpailut ovat itsessään upeita ja erittäin suosittuja tapahtumia sekä iso osa amerikkalaista yliopistoelämää ja urheilukulttuuria!

 

vaihto oppilaaksi,vaihto oppilas,vaihto oppilas vuosi usa,boarding school,up global,urheiluvaihto,vaihto oppilaaksi amerikkaan,yliopistoon amerikkaan,opiskelu usa,opiskelu yhdysvalloissa,yhdysvaltoihin opiskelemaan,college usa,yliopistourheilu usa,stipendi,universal players,kielikurssi,kohdemaat,australia,englanti,usa,kanada,sveitsi,saksa,ranska,espanja,vaihtooppilasjarjesto

”Urheilulle on huippupuitteet kenttiä, punttisaleja ja joukkueen omia fysioterapeutteja myöten ja opiskelu on hoidettu niin että lajikehitykseen saa keskittyä täysillä. Yliopistourheilijoita draftataan joka vuosi amerikkalaisiin pääsarjoihin ammattilaisiksi ja ne jotka eivät välttämättä ole yhtä onnekkaita, lähtevät yliopistosta valmistuneina oman alansa ammattilaisina. Opiskelija-urheilijan elämä on kiireistä mutta palkitsevaa ja kyllä maailmaa nähdessä oppii näkemään elämää eri perspektiivistä ja arvostamaan myös asioita kotona.”

Juho Saukko / Jalkapallo /  Shippensburg University

 

3. Täysi stipendi kattaa koko elämisen

Yliopistot myöntävät urheilijoille stipendejä, ja meidän työmme on löytää sinulle stipendillä tuettu opiskelupaikka juuri sinulle sopivasta yliopistosta. Urheileminen sinänsä on aina ilmaista ja täysi stipendi kattaa myös yliopiston lukukausimaksut, ruuan sekä asumisen. Täydellä stipendillä käytännössä kaikki tarvittava on ilmaista.

 

4. Alan ammattilaiset apunasi hakuprosessissa

Meillä on lähes 30 vuoden ammatillinen kokemus urheilijoiden auttamisessa löytämään stipendejä USA:n yliopistoihin, joten tunnemme yliopistot hyvin ja tiedämme, millaisia urheilijoita ne hakevat. Pystymme selvittämään satojen yliopistojen joukosta kaikki sinulle sopivat vaihtoehdot, joten sinun ei tarvitse olla vain yhden koulun varassa päätöstä tehdessäsi. Autamme sinua myös kaikissa käytännön asioissa sekä teemme yhdessä sinusta kattavan profiilin, joka toimii käyntikorttinasi kontaktoidessamme yliopistoja puolestasi.

 

5. Yliopistoja moneen lähtöön

Yliopistojen välillä on huomattavia eroja niin urheilullisesti kuin akateemisesti. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että löydät itsellesi useamman vaihtoehdon, joista pääset valitsemaan itsellesi sopivan koulun. Kannattaa pitää mielessä, että koulut aloittavat kilpailemisen urheilijoista jo hyvissä ajoin, ja kilpailu on kovaa. Osalla kouluista opiskelijapaikat ovat täynnä jo useammaksi vuodeksi eteenpäin, mikä onkin yksi suurimmista syistä, miksi sinun kannattaa aloittaa hakuprosessi mahdollisimman ajoissa!

 

”Yliopistourheilu on tosi iso juttu täällä ja urheilijoita arvostetaan. Missään muualla ei ainakaan tietääkseni samassa mittakaavassa ole systeemiä yliopistourheilun ympärillä. Sen lisäksi tämä kokemus väistämättäkin auttaa kansainvälistymään, joten voin kyllä ehdottomasti suositella tätä vaihtoehtoa.”

Jonni Heikkilä / Tennis / St. Bonaventure University

 

6. Kansainvälinen korkeakoulututkinto

Yleensä urheilijat suorittavat bachelor-tutkinnon urheilustipendillä. Tämä vastaa suoraa kandinaatin tutkintoa Suomessa. Et siis pääse ainoastaan yhdistämään laadukasta opiskelua huippu-urheiluun yliopisto-opintojesi aikana, vaan kirsikkana kakun päällä saat opiskeluvuosiesi päätyttyä takataskuusi vielä kansainvälisen korkeakoulututkinnon!

 

7. Sinun ei tarvitse olla ikäluokkasi huippu

Nyrkkisääntömme on, että vakavissaan kilpailutoiminnassa toisen asteen koulutuksen loppuun asti mukana olleelle ja hyvän asenteen harjoitteluun omaavalle urheilijalle löytyy oman tasonsa mukainen yliopisto USA:sta. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla lajissasi ikäluokkasi huippu. Jos mahdollisuudet ja vaihtoehdot mietityttävät sinua, voit kysyä meiltä lisää sitoutumatta ohjelmaan.

 

8. Once in a lifetime -kokemus

Viettämäsi aika USA:n yliopistossa ei ole ainoastaan opiskelua ja urheilemista tulevaisuuttasi varten; se on myös ainutlaatuisia kokemuksia, rohkaistumista, itsenäistymistä, kielitaitoa, elinikäisiä ystäviä sekä verkostoitumista. Nämä kaikki ovat korvaamattoman arvokkaita asioita rakentaessasi omaa tulevaisuuttasi. Takaisin Suomeen pääset milloin vain, mutta mahdollisuus lähteä kokeilemaan yliopistoelämää USA:ssa tulee vain kerran elämässä!

 

”Olen tosi tyytyväinen päätöksestäni lähteä Jenkkeihin enkä vaihtaisi kokemuksiani mistään hinnasta. Mielestäni muiden suomalaisten urheilijoiden kannattaa harkita yliopisto-opiskelua ja urheilua ihan ensimmäiseksi sen takia, miten kätevästi opiskelun ja urheilun voi yhdistää joutumatta tinkiä kummastakaan. Jos urheilun ohella on mahdollisuus saada tutkinto, niin se on erinomainen sijoitus tulevaa ajatellen. Urheilu on iso juttu Jenkeissä ja siihen panostetaan paljon. Urheilijoita arvostetaan ja yliopisto tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittyä, jos vain itse on valmis tekemään duunia kehityksen eteen. Omien yliopistovuosieni aikana olen päässyt kokemaan paljon kaikkea erilaista, matkustamaan ympäri Jenkkejä, sekä kasvanut todella paljon ihmisenä.”

Tia Painilainen / Jalkapallo / Manhattan College

 

Haku Yliopisto-ohjelmaan on jatkuvasti käynnissä. Vaikka yliopiston aloittaminen olisi edessäsi vasta vuoden tai parin päästä, mutta mahdollisuus urheilun ja opiskelun yhdistämisestä kiinnostaa, ota meihin yhteyttä heti!

Yhteydenotto meihin ei sido sinua mihinkään, mutta tarjoaa varmasti vastauksia sinua askarruttaviin kysymyksiin. Tee sen jälkeen päätös, haluatko edetä asian kanssa vai et. Mitä aikaisemmassa vaiheessa yliopistojen kartoittaminen päästään aloittamaan, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on opiskelupaikan löytämiseen ja stipendin saamiseen.

Ota siis yhteyttä jo tänään!