Koe vaihto-oppilasvuosi eksoottisessa Uudessa-Seelannissa

Vietä elämäsi unohtumattomin vuosi yhdessä maailman kauneimmista maista! Suomesta maantieteellisesti katsottuna täysin toisella puolella maapalloa sijaitseva ja upeasta luonnostaan tunnettu Uusi-Seelanti on samaan aikaan länsimainen ja moderni maa, jossa alkuperäiskansa maorien kulttuuri on edelleen vahvasti läsnä. Lue alta viisi loistavaa syytä, miksi lähteä vaihto-oppilaaksi Uuteen-Seelantiin.

 

1. Ystävälliset ja huolettomat paikalliset

Australian tapaan myös Uudessa-Seelannissa on hyvin rento ja mutkaton elämäntyyli. Uusiseelantilaiset ovat kohteliaita, vaatimattomia ja erittäin maanläheisiä; maataan ja kulttuuriaan arvostavat paikalliset viettävätkin yleensä suuren osan vapaa-ajastaan luonnossa liikkuen. Huolettomia uusiseelantilaisia kutsutaan leikkisästi termillä ”kiivi” ja he osaavat nauraa itselleen noloissa tilanteissa sekä omaavat eräänlaisen ”kaikesta kyllä selvitään” -elämänasenteen.

 

2. Kaksi saarta ja henkeäsalpaava luonto

Uusi-Seelanti muodostuu kahdesta eri saaresta, jotka ovat keskenään kuin kaksi eri maailmaa. Pohjoissaarella sijaitsevat muun muassa suurkaupungit Auckland ja Wellington sekä 700 vuotta vanha maorikulttuuri elää vahvana. Eteläsaari puolestaan tarjoaa parastaan upeilla maisemillaan, jotka vaihtelevat jylhistä vuorista aina subtrooppisiin sademetsiin, upeisiin jäätikköihin, vulkaanisiin tasankoihin sekä pitkiin hiekkarantoihin. Vaihto-oppilaana sinulla on mahdollisuus lähteä ihastelemaan Uuden-Seelannin monimuotoista luontoa maan lukuisiin kansallispuistoihin eri aktiviteettien merkeissä!

 

 

3. Seikkailijan ja ulkoilmaihmisen paratiisi

Pienen kokonsa ansiosta Uudessa-Seelannissa välimatkat eivät ole suuria, mikä mahdollistaa edellisessä kohdassa mainittujen monien eri ulkoilma-aktiviteettien toteuttamisen helposti ja vaivattomasti. Jos haluat kokea seikkailun huumaa tai ylipäätään hankkia uusia once in a lifetime -kokemuksia vaihto-oppilasvuotesi aikana, Uudessa-Seelannissa sinulla on mahdollisuus lähteä esimerkiksi vaeltamaan tai laskettelemaan vuorille, surffaamaan isoissa aalloissa, bongaamaan valaita, purjelautailemaan, kokeilemaan köysiratavaellusta tai vaikka benjihyppäämään!

 

4. Rantoja moneen eri lähtöön

Tyynellä valtamerellä sijaitsevalla Uudella-Seelannilla on rantaviivaa noin 15 000 kilometrin verran, joten erilaisia rantoja löytyy aivan jokaiseen makuun! Haaveilitpa sitten postikorttimaisista laguuneista, kuumista lähteistä, auringon ottamisesta valkoisella hiekalla, aaltojen kesyttämisestä surffilaudan päällä, seikkailemisesta valtavilla hiekkadyyneillä, uimisesta delfiinien kanssa tai hurjista kallionkielekkeistä, nämä kaikki on mahdollista kokea Uudessa-Seelannissa. Unohtamattakaan mustahiekkaisia rantoja, jotka ovat yksi tuliperäisen saarivaltion tunnetuista nähtävyyksistä!

 

 

 5. Uniikki englanti

Uudessa-Seelannissa puhutaan englantia omalla mielenkiintoisella twistillään, jota voisi luonnehtia brittienglannin ja paikallisen maorisanaston yhdistelmäksi. Australian tavoin Uudessa-Seelannissa monille sanoille on olemassa omat, paikallisten suosimat ilmauksensa, kuten kaveria kiitettäessä letkautettava ”chur bro” tai ”beached as”, joka viittaa siihen, että ollaan jumissa jossakin. Vaihto-oppilaana Uudessa-Seelannissa opit käyttämään englantia hauskoilla ja uniikeilla termeillä höystettynä!

 

Miltä kuulostaisi viettää vuosi Uuden-Seelannin henkeäsalpaavissa maisemissa? Haku UP Globalin ohjelmiin kaudelle 2021–2022 on nyt käynnissä!

Ota meihin yhteyttä, niin rakennamme unelmiesi vaihto-oppilasvuoden yhdessä kanssasi.