UP Global Romaniassa

Viisumienhakureissu Romaniaan Saimme heinäkuun lopussa Helsingin Yhdysvaltain konsulaatista tiedon, ettei vaihto-oppilaiden viisumihaastatteluita pystyttäisi järjestämään ennen loppusyksyä. Monen vaihtarin kohdalla tämä olisi tarkoittanut vaihtovuoden peruuntumista tai siirtymistä ja samalla valtaisaa pettymystä. Tiedämme kuinka paljon nuoret ovat odottaneet unelmansa täyttymistä vaihtovuodesta ja kuinka paljon reissuun on panostettu. Halusimme tehdä kaikkemme, jotta nuoret pääsisivät matkaan. Ennen virallista tietoa […]

8 vinkkiä vaihtoon lähteville

8 vinkkiä vaihtoon lähteville Ennen vaihtovuoden alkamista tunteet usein heittelevät laidasta laitaan ja innostus muuttuu jännitykseksi. Vaihtoon lähtijöiden jännitystä helpottaaksemme olemme koonneet kahdeksan vinkkiä uusille vaihtareille. Vaihtovuoden alkaminen jännittää kaikkia, vaikka sitä ei välttämättä itselle haluaisi myöntääkään. Lentokoneen noustessa ilmaan mielessä pyörii paljon kysymyksiä ja oma pärjääminen vieraassa maassa mietityttää. Jännittävän ja uuden asian edessä […]

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Ole hyvä ja anna numero joka on suurempi tai yhtä suuri kuin 2000.
(Vaihto-oppilasohjelmasta tai yliopistosta kiinnostuneen syntymävuosi)
Olen*
Olen kiinnostunut*

Tilaa vaihto-oppilasesite

"*" näyttää pakolliset kentät

Olen kiinnostunut seuraavista ohjelmista*
Esitteen tilaaja on?*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ilmainen arviointi yliopisto USA urheilustipendillä

Täytä alla oleva lomake, niin arvioimme mahdollisuuksiasi saada urheilustipendi USA:n yliopistoihin. Kerro meille itsestäsi urheilijana sekä opiskelijana, ja voit jo mainita minkälaisia toiveita tai tavoitteita sinulla on liittyen yliopiston valintaan. Lomakkeen täytön jälkeen otamme sinuun yhteyttä kertoaksemme arviomme urheilustipendimahdollisuuksistasi.

"*" näyttää pakolliset kentät

Opiskelija

Ole hyvä ja anna numero joka on suurempi tai yhtä suuri kuin 1990.

Huoltaja

Varaa aika tapaamiseen