Eetu Kohvakka, Georgia

Päätin ottaa riskin ja jättää Suomen ja kaiken mitä tiesin taakseni, uusia seikkailuja metsästäessä. UP esitteli minulle koulun, Rabun Gap-Nacoochee School, jonka nimeä hädin tuskin osasin lausua ja mistä en tiennyt yhtään mitään, mutta heidän suosituksien mukaan kyseinen koulu olisi minulle hyvä ”match”, joten päätin tarttua tähän tilaisuuteen ja ottaa hypyn tyhjyyteen. Mutta mistä löysinkään itseni vaihtovuoden ensimmäisenä päivänä.

Pienestä yliopistoon valmistelevasta boarding schoolista eteläisiltä Appalakeilta, täynnä nerokkaita ihmisiä, inspiroivia opettajia, väsymättömiä valmentajia ja taianomaiset maisemat, jotka ympäröivät koulua vuorten muodossa. Jos missään vaiheessa oli nousemassa pala kurkkuun (joka tunnetaan myös koti-ikävänä), niin nämä edellä mainitut seikat saivat sen häviämään täysin. Ja kuten asiaan kuuluu, vietin yhden elämäni parhaista vuosista noilla vuorilla, kavereiden keskellä joiden tiesin olevan For Life. Tällaisia mahdollisuuksia elämässä ei tule montaa, eikä niiden luominen ole helppoa, mutta aina kun kyseinen mahdollisuus esittää itsensä, tartu siihen ilman ennakkoluuloja, äläkä anna kenenkään hidastaa sinua.

Copyright 2019 Universal Players Global. Site by JCO Digital.