BOARDING-KOULUJEN LUKUVUOSIMAKSUT JA STIPENDIT

Yksityisten boarding-koulujen laadukas toiminta ja erinomaiset fasiliteetit mahdollistetaan lukuvuosimaksuilla. UP Global neuvottelee oppilailleen mahdollisimman kattavia stipendejä, joita yksityiskoulut myöntävät kattamaan lukuvuosimaksuja. Jokainen ohjelmaamme hyväksytty oppilas, joka perheen taloudellisen tilanteen vuoksi tarvitsee stipendirahaa, tulee sitä myös saamaan.

Stipendien suuruuteen vaikuttaa moni asia, joista yksi tärkein tekijä on perheen vuotuinen tulotaso. Me osaamme kertoa eri mahdollisuuksista saada stipendejä, olemmehan niitä menestyksekkäästi neuvotelleet sadoille oppilaille yli 20 vuoden ajan. Yksityiseen boarding-kouluun lähtijällä on myös mahdollisuus hakea Kelan opintorahaa ja -lainaa.

Viimeisen viiden lukuvuoden aikana yksityiskouluihin neuvottelemiemme stipendien suuruus on keskiarvoltaan ollut reilusti yli puolet koulun lukuvuosimaksuista. Näin ollen keskiverto-oppilaallemme jää maksettavaa alle puolet koulun täydestä hinnasta. Yhteistyökoulujemme täydet hinnat vaihtelevat 35 000 USD:n ja 70 000 USD:n välillä. Hakijan profiilista ja toiveista riippuen, realistinen oppilaan maksettavaksi jäävä osuus lukuvuosimaksuista alkaa hintaluokasta 15 000 – 20 000 USD. Jokaiseen vuoteen kuuluu myös lähes täysiä stipendejä, jolloin oppilaan maksettavaksi jää vain murto-osa yksityiskoulun täydestä hinnasta.

Lukuvuosimaksujen budjetti

Ennen ohjelmaan hyväksymistä rakennamme sinulle henkilökohtaisen suunnitelman ja realistisen budjetin lukuvuosimaksuille yhdessä sinun ja vanhempiesi kanssa. Pääset itse vaikuttamaan siihen, mitä vuodelta toivot – mitä ja millä tasolla haluat urheilla ja harrastaa sekä missä haluat vaihtovuotesi viettää. Lopulta pääset itse valitsemaan yksityiskoulusi saamistasi tarjouksista. Parhaimmassa tapauksessa stipendin avulla vaihto-oppilasvuosi laadukkaassa yksityisessä boarding-koulussa maksaa jopa vähemmän kuin perinteinen vaihto-oppilasvuosi kunnallisessa koulussa.

Yksityiskoulujen lukuvuosimaksujen budjettiin sisältyy

  • Ensiluokkainen ja yksilöllinen opetus
  • Asuminen kampuksella
  • Ateriat (aamiainen, lounas ja illallinen)
  • Urheilu ja muu harrastaminen koululla – käytännössä siis täysi ylläpito koko lukuvuoden ajan.

Lukuvuosimaksun budjetin ulkopuolelle jäävät lennot, vakuutus ja viisumikulut. Suurin osa yksityiskouluista tarjoaa omaa vakuutustaan, jonka ottaminen on suositeltavaa. On hyvä pitää mielessä, että eläminen ja harrastaminen maksavat joka tapauksessa myös kotimaassa.

Hakuprosessin aikana sinulle luodaan yksilöllinen Game Plan eli suunnitelma potentiaalisista kouluista, jotka UP Global on huolellisesti valinnut sinun ja vanhempiesi toiveita sekä kriteereitä mukaillen. Yhteisesti hyväksytyn suunnitelman pohjalta aloitamme yksityiskoulujen kanssa tarkemman keskustelun ja neuvottelemme heidän kanssaan puolestasi. Etunamme on, että toimimme suoraan koulujen päättäjien kanssa, tunnemme koulut ja niiden henkilökunnan henkilökohtaisesti, emmekä käytä kolmansia osapuolia prosessissa.

UP Global välityspalkkio

UP Globalin välityspalkkio High School Boarding-ohjelmassa on 6690 euroa, joka maksetaan erissä. Omavastuusi on vain 750 euroa, mikäli et päädykään hyväksymään koulujen tarjouksia.

Mitä välityspalkkio sisältää?

Henkilökohtainen kokonaissuunnitelma vaihto-oppilasvuodelle.

Mitä haluaisit vaihto-oppilasvuodeltasi?  Mitä haluat harrastaa tai urheilla ja millä tasolla? Missä haluaisit vaihto-oppilasvuotesi maantieteellisesti viettää? Mitä erityistä haluaisit kokeilla tai opiskella vaihtovuotesi aikana? Paljonko se voi maksaa? Boarding-ohjelmassamme pääset itse vaikuttamaan tulevaan vaihto-oppilasvuoteesi monin eri tavoin. Rakennamme yhdessä realistisen kokonaissuunnitelman tulevalle vaihto-oppilasvuodellesi perustuen sinun toiveisiisi ja tavoitteisiisi.

Avustaminen hakemuksen tekemisessä

UP Global -hakemuspaketti hyväksytään kaikkiin kouluihin, joten sinun ei tarvitse tehdä jokaiseen kouluun omaa hakemusta. Hakemuspapereiden täyttäminen, kaikki tarvittavat käännöstyöt ja kielitasokoe, onnistuvat avullamme sujuvasti. Tehdään koko hakemusprosessi kerralla oikein ja ajallaan – meidän avullamme vältät ylimääräisen työn. Hakemuksestasi tulee sinun paras mahdollinen CV:si kouluja varten.

Kielitasokoe

Järjestämme hakijoillemme tarvittavan kielikokeen hakijalle sopivana ajankohtana.

Game Plan

Yksityisiä boarding-kouluja on satoja, meidän työmme on kartoittaa ja kontaktoida juuri sinulle sopivia vaihtoehtoja. UP Globalin kokenut tiimi tekee sinulle henkilökohtaisen Game Planin eli kirjallisen suunnitelman sopivista kouluista hakijaprofiilisi, toiveidesi ja sovitun budjetin perusteella.

Tapaamiset yksityiskoulujen kanssa

Järjestämme sinulle ja vanhemmillesi henkilökohtaiset tapaamiset Game Planissa olevien koulujen edustajien kanssa. Tämä on erinomainen tilaisuus tutustua yksityiskouluihin paremmin ja esittää tarkentavia kysymyksiä kouluista, mutta myös tärkeä mahdollisuus koulujen edustajille tutustua sinuun paremmin. Tämä on myös tärkeä osa hakiessamme sinua valitsemiisi kouluihin ja neuvotellessamme stipendejä puolestasi. Tapaamiset järjestetään virtuaalisesti videoyhteydellä, tai myöhemmin ilmoitettavan aikataulun mukaan Helsingissä.

Hakeminen yksityiskouluihin ja stipendineuvottelut koulujen kanssa

Me huolehdimme käytännön hakuprosessista valitsemiisi kouluihin. Käymme neuvottelut stipendeistä ja muista yksityiskohdista koulujen kanssa puolestasi. Meidän kokemuksellamme ja tietotaidollamme säästät rahaa ja aikaa meidän tehdessä neuvottelut puolestasi. Päätöksien saapuessa kouluilta, teemme sinulle selkeät yhteenvedot koulujen tarjouksista ja niiden sisällöstä.

Orientaatio, lähtöjärjestelyt ja tuki vuoden aikana

Järjestämme kattavan orientaation lähteville oppilaille ja heidän vanhemmilleen touko-kesäkuussa. Orientaatiossa pääset myös tutustumaan muihin lähtijöihin sekä tapaamaan UP Alumneja ja kuulemaan heidän kokemuksistaan. Orientaatiopakettimme sisältää ohjeistuksen yleisiin lähtövalmisteluihin, kuten terveysselvityksiin, kurssivalintoihin, vakuutuksiin, sekä viisumi- ja oleskelulupa-asioihin liittyvissä asioissa. Yksityiskoulusi henkilökunta on kesällä apunasi lähtöä edeltävissä valmisteluissa sekä 24/7 ollessasi kohdemaassa. Koulujemme henkilökunnasta suuri osa asuu vakituisesti kampuksella, ja he ovat sinun ja vanhempiesi turvana ja tukena koko vaihtovuoden ajan.

Copyright 2019 Universal Players Global. Site by JCO Digital.